Tarjouspyynnöt: myynti@vanno.fi | 040 070 1718
< Takaisin Blogilistaan

Liikelahja saksalaiselle

22.9.2014

Tämä kirjoitus on jatkoa blogisarjallemme, jossa käsittelemme kuinka liikelahjakulttuurit vaihtelevat eri maiden välillä. Tähän mennessä olemme käsitelleet liikelahjan ostoa kiinalaiselle, japanilaiselle, venäläiselle sekä yhdysvaltalaiselle asiakkaalle tai yhteistyökumppanille. Tämän kirjoituksen myötä siirrymme Euroopan maihin, joista otamme ensimmäisenä käsittelyyn Saksan.

Saksalaiset eivät odota saavansa liikelahjaa

Tärkein huomio on se että Saksalaiset liikemiehet eivät odota saavansa lahjaa. Toki se on heidän mielestään imartelevaa saada jokin pieni lahja kiitollisuuden osoittamiseks, mutta lahjan hankkiminen ei ole pakollista. Ostaessasi liikelahjaa Saksaan tulee sinun huomioida tarkkaan että lahjan tulee nimenomaan lahja, eikä lahjus (liian hieno tai arvokas lahja). Saksalaiset tulkitsevat helposti kalliimmat lahjat lahjonnaksi ja se aiheuttaa heille harmia.

Panosta yksinkertaiseen lahjaan

Saksalaiset eivät yleisesti ottaen pidä kovinkaan näyttävistä, kalliista tai henkilökohtaisista lahjoista, he arvostavat yksinkertaisuutta. Voidaan siis sanoa että saksalaiset ovat hieman arkoja liikelahjojen suhteen!

Lahjaa ei tule antaa liikesuhteen alussa

Lahjan antamisen ajankohdan kannalta kannattaa huomioida että liikelahjaa ei tule antaa saksalaiselle liikesuhteen alussa, ei varsinkaan ensimmäisellä tapaamisella. Liikelahjan antaminen liian aikaisin saattaa tuntua liian tunkeilevalta saksalaisten mielestä. Liikesuhteen alussa voi olla hyvä idea aloittaa hyvin yksinkertaisilla suomalaisilla liikelahjoilla.

Suomalaiset liikelahjat toimivat hyvin

Kun liikesuhdetta on jatkunut pidempään, voit alkaa ostamaan hienompia lahjoja, kuten esim. suomalaisia design-tuotteita tai ruokaherkkuja joita saa ainoastaan Suomesta. Saksalaiset pitävät myös suomalaisesta kirjallisuudesta, joten hyvä liikelahja-idea on esim. kirja tai jokin muu kirjallisuuteen liittyvä tuote. Voit myös ostaa pieniä elektroniikkatuotteita tai omalla logolla varustettuja toimistotarvikkeita liikelahjaksi saksalaiselle. Toimistotarvikkeista suosittelemme mm. kyniä, kansioita ja kalentereita. Pienet taskulaskimet ovat myös suosittuja liikelahjoja Saksaan.

Vanno on 1991 perustettu kotimainen perheyritys, jonka päätuotteena ovat liikelahjat, yrityslahjat sekä mainoslahjat.

Olemme kehittäneet vuosien varrella vankan osaamisen, joka näkyy niin palvelumme kuin tuotevalikoimamme puolella. Tavoitteenamme on olla asiakkaidemme tärkeä markkinointikumppani, joka auttaa tehokkaasti näkyvyyden kasvattamisessa monin eri keinoin.

Mainoslahjan tarkoitus on kestää pitkään, joten laatu on kaiken toimintamme keskiössä. Panostamme aina huippulaatuun niin tuotteidemme kuin palvelummekin osalta. Olemme jatkuvasti asiakaslähtöisesti uudistuva liikelahjatalo.

Yhteystiedot

Myyntinäyttely:

Fashion House

Mikkolantie 1A

00640 Helsinki

Asiakaspalvelu:

Soita klo 9-16:

040 070 1718

myynti@vanno.fi